Day 9
Tiistai 20.7.2010
Tänään käytiin kattelemassa Kinkaku-jin kultaista temppeliä. Nämä nähtävyydet ovat varsin edullisia tällä. Tämäkin taisi maksaa 3 euroa aikuiselta. Busseilla ja metrolla matkustelu alkaa olemaan selkärangassa ja päästiin varsin näppärästi temppelille. Temppeli oli melkolailla samaa settiä muiden temppeleiden kanssa lukuunottamatta sitä, että se on kullattu sekä ulkoa että sisältä. Temppelin lisäksi paikalta löytyi tietenkin pakollinen puutarha ja lampi. Alunperin tämä pytinkin rakennettiin 1397, mutta joku ilkeä munkki meni polttamaan sen ja se rakennettiin uudestaan vanhasta mallisat 1955.
Kinkaku-jin jälkeen oli tarkoitus mennä katsomaan keisarin palatsia, mutta kierros oli buukattu täyteen eikä kyseiseen rakennukseen pääse vapaasti ihmettelemään. Tämä on siis keisarin vanha palatsi siltä ajalta, kun keisari asusteli vielä Kiotossa. Palatsin ympärillä oli taas järjettömät sorakentät samaan tapaan kuin nykyisen palatsin ympärillä Tokiossa. Ihan kun näitä palatseja ei olisi suunniteltu turisteja varten! Tuollasten isojen kenttien läpi vaeltaminen on aika rankkaa puuhaa kovassa auringonpaahteessa. Muurin vieressä oli varjoa, joten hyppäsin pienen “vallihaudan” yli sinne kävelemään. En ehtinyt ottamaan askeltakaan kun hälyttimet alkoi soimaan kovaa joka paikassa. Olivat sitten pistäneet liikkeentunnistimet tms. sinne muurin viereen. En sitten kävellykkään varjossa.
Palatsiin kun ei päässyt, niin hoiperreltiin hotellille hengaamaan. Temppelitkään kun ei enää muutaman jälkeen jaksa sykähdyttää. Iltasella käytiin vielä kävelemässä kaupungilla ja syömässä. Tällä kertaa otettiin riisiä ja jotain lihaa. Marika kysyi tarjoilijalta, minkä eläimen lihaa lautasella on. Tarjoilija työnsi kielensä ulos ja osoitti sitä sormellaan. Ravintolan ainot ruokajouma oli jäätee. Eikä sellainen limumehujäätee kuin suomessa vaan tuo on ihan normaalia teetä, mutta kylmää. Ei kovin hyvää.
Marika löysi kaupasta myös Ice-chocolate-milk-tea juomaa. Itse en kauheasti siitä innostunut, mutta tuo toinen meni ja osti toisen pullon. Teetä täältä saa kyllä kaikessa mahdollisessa muodossa.
Se oli Kioto se. Huomen aamulla on tarkoitus hypätä taas junaan ja matkata Osakaan. Mielestäni ehdittiin hyvin näkemään Kioto tässä muutaman päivän aikana. En tiedä, mitä enää huomenna täällä tekisin kun en ole kovin kiinnostunut tästä Japanin hienosta historiasta ja temppeleistä. Kiva siis jatkaa eteenpäin. Kiotossa kannatti kuitenkin ehdottomasti käydä, koska täällä Japanista saa aivan erilaisen kuvan kuin Tokion perusteella.


