Skip to content

Day 2

Keskiviikko 27.5.2009

Ensimmäinen päivä New Yorkissa meni varsin rauhallisesti. Kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja paikat on tullut jo nähtyä, joten nyt vain hengailtiin ja käytiin vähän pyörimässä kaupungilla. Täällä ihmisten seassa tuntee itsensä paljon laihemmaksi kuin Suomessa. :)

Yöunet jäi melko vähiin vaikka takana oli lähes 24h valvomista. Semmosta se aikaero tekee. Ei vaan väsytä vaikka väsyttää.
Palmunen kävi heti aamusta pyörimässä kaupungilla. Itse sentään koitin nukkua vaikka eihän siitä mitään tullut. Palmusen palattua mietittiin mitä tehdä ja päätettiin aloittaa hankkimalla metrokortti päiväksi. Tuli vähän häsellettyä automaatin kanssa ja onnistuin hukkaamaan $4, mutta lopulta saatiin kortitkin.

Käveltiin lähiympäristössä

Ei kuitenkaan heti lähdetty metroilemaan vaan päätettiin kävellä 5th Avenueta ylös. Tuo on se himoshoppailijan unelmakatu, josta löytyy joka merkille oma liike. Ei siis meidän juttu. :) Central Parkin kulmassa päätettiin kuitenkin käydä kuokkavieraina kuuluisassa Plaza hotellissa. Käveltiin muinamiehinä sisään ja ihmeteltiin aulaa ja ruokailutiloja. Hieno paikkahan se on ei siitä mihinkään pääse.

Metroilu on tuttua puuhaa ja löydettiinkin pian itsemme Greenwich Villagesta, joka on vähän rauhallisempi alue keski-Manhattanilla. Palloiltiin siellä ees taas pikkukatuja. Vastaan tuli myös eka (ja luultavasti viimeinen) julkkis, Lindsay Price, joka näyttelee mm. Lipstick Jungle sarjassa. Villagesta jatketiin etelään Tribeca alueelle, jossa päätettiin mennä lounastamaan paikalliseen Dineriin. Oli niin perus jenkkidiner ku voi olla. Vaikka paikka oli pieni, niin ruokalistalta löytyi aivan järjetön
määrä valikoimaa. Palvelu oli loistavaa ja ruokakin hyvää. Ähkyinä vierittiin takas metroon istumaan ja ajettiin aivan Manhattanin eteläkärkeen.

Greenwich Village

Toiveita rauhasta

Vapaudenpatsas ei saanut vieläkään syttymään niin paljon, että sitä olisi viitsinyt lähteä lähempää ihmettelemään. Nyt sen juuri ja juuri erotti sumun seasta, kun tähysteltiin Mahattanin rannalta merelle. Manhattanin ohi sattui seilaamaan samalla jonkun sortin sotaalus, jonka kannella oli useita helikoptereita.

Vapaudenpatsas ja vapauden puolustaja

Manhattanin eteläkärjessä on Battery Park, josta löytyy monenlaista monumenttia sotilaille yms. Löytyipä sieltä myös WTC:ssä ollut taideteos hieman runneltuna ja kappaleina. Nyt kun etelässä oltiin, niin käytiin vielä hieman pyörimässä bisnesalueella, josta löytyy Wall Street yms. Eipä siellä ollut mitään uutta nähtävää, joten hypättiin vaunuun ja takas kohti midtownia. Päätepysäkkimme metrotunnelista löytyi mustassa nahka-asussa esiintyvä mies, joka soitti sähkövilua. Mainostin levyään ja hyvin se soitti. Palmunen intoutui ostamaan levyn itselleen.

Muistolaatat kaatuneille sekä kotka

Hotellilla tuli lepäiltyä, jonkun aikaa. Alkoi tuskastuttamaan, kun koko Manhattanilta ei tahtonut löytyä toimivaa ilmaista wlania. Hotelli tarjosi maksullista, mutta eihän sekään toiminut. Joten oli aika lähteä ilmaisenverkon metsästykseen. Palmunen jäi nukkumaan kun itse suuntasin kaduille. Lopulta toimiva verkko löytyi Burger Kingistä ja pääsin päivittämään blogia. Erehdyin ostamaan ison kolan, joka olikin reilu litran saavi. Kola, läppäri ja minä viihdyttinkin sitten aika kauan burgerilla.

Loppu päivästä käytiin viel käppäilemässä upper westsidella, jonne matkustettiin tupaten täynnä olevassa bussissa. Melko rauhallinen päivä siis eikä käyty katselemassa mitään nähtävyyksiä.

Share your thoughts, post a comment.

(required)
(required)

Note: HTML is allowed. Your email address will never be published.

Subscribe to comments