Day 11
Perjantai 5.6.2009
Alkaa bloggaajakin jo ramasemaan. Tämäkin päivä meni suht rauhallisesti. Lepäiltiin hotellilla ja käytiin tarkastamassa vielä pari mielenkiintoista paikkaa San Franciscossa. Ensimmäinen oli China Town, jota kävelimme ristiin rastiin. China town oli pitkälti saman tyylinen kuin New Yorkissa. Tarjolla on kaikkea hämärää krääsää ja ties mitä yrttejä ja juureksia. Jännää miten isoissa kaupungeissa kiinalaisilla on aina ihan oma elämänsä.
Iltapäivällä lähdettiin vielä katsomaan ehkä San Franciscon kuuluisinta nähtävyyttä eli Golden Gate -siltaa. Hotellilta sinne on noin 6km matkaa, josta osa taitetiin kävellen ja osa bussilla. Paikan päälle päästyä käveltiin siltaa jonkin matkaa, mutta ei kuitenkaan päästä päähän, koska siitä tulisi lähes samat 6km lisää. Pääsimme sillalla todistamaan livenä kosintaakin. Eipä tuosta sillasta juuri ole sanomista. Silta siinä missä muutkin, mut onpahan käyty.
Paluumatkalla poikkesimme vielä tarksatamssa Place of fine art monumentin, joka on aikoinaan rakennettu maailmannäyttelyä varten. Melkonen kivikyhäelmähän se oli.
Huomen aamulla on tarkotus lähteä ajamaan rantaa pitkin kohti Los Angelesia. Saas taas nähdä miten on nettiä tarjolla matkan aikana.




