Skip to content

Day 16

Keskiviikko 10.6.2009

Viimeinen päivä Losissa meni melko rennosti. Ei ollut enää mitään must see juttuja mielessä, joten nukuttiin pitkään ja lähdettiin vasta puolen päivän jälkeen vähän tepastelemaan lähi ympäristöön ja sen jälkeen autolla Venice beachille sekä Santa Monicaan. Venice beach ei ollut itselleni mieluinen paikka lainkaan, mutta Santa Monica oli tähän asti selvästi kivointa aluetta Losissa. Tosin teknisestihän tuo on oma kaupunkinsa kuten Beverly Hills eikä siis osa Los Angelesia. Eli Los Angeles itsessään on yhä mielestäni ankee kaupunki. :)

Eipä tästä päivästä kauheesti ole kerrottavaa. Palloiltiin ympäriinsä. Alla vielä pari kuvaa päivän varrelta. Tämä taitaa samalla olla blogin loppu, koska huomenna lennetään New Yorkiin ja sieltä sitten ylihuomenna takas Suomeen.

Bensa oli halpaa. Koko matkan aikana rahaa bensaan paloi noin 60e per nuppi. Hotelleja tuli nähtyä 8 kpl matkan aikana ja kilometrejä lukematon määrä.

Portaat näkyvät mm. Heroes sarjassa

Rähjäistä Venice beachia

Santa Monica

Santa Monican rannalta

Päivän Palmunen

Alkumatkasta, muistaakseni siinä Virginin lennolla, Johannes oli netissä päivitellyt Taimilalle, että taasko reissaat sen vanhan elostelijan kanssa. Ajattelin tuolloin,
että jos minä olen vanha elostelija, niin Johannes saisi Caligulankin punastumaan. Jälkimmäisestä en tiedä, mutta elostelu ilman sanaan liittyviä seksuaalisia virityksiä on osuva termi kuvaamaan matkan tapahtumia sitten Vegasin valituskirjoituksen. Kohdallani elostelu tarkoittaa elämistä tässä ja nyt sekä totaalista rentoutumista. Molemmat ovat oikeasti vaikeita saavuttaa, mutta nyt tuntuu siltä, että ne ovat toteutuneet tällä matkalla. Tyypillinen päiväni matkan aikana on ollut herääminen ja hotellin aamupala. Tämän jälkeen autoilua ja kävelyä uusissa paikoissa, lounas, taas uusiin paikkoihin tutustumista, päivällinen, illalla hotellilla NHL- tai NBA-finaaleja suorana lähetyksenä ja välipäivinä Toby Peters kirjojen lukemista (hömppää; kertoo 1940-luvun Los Angelesissa seikkailevasta rönsyisestä yksityisetsivästä). Lisäksi olen nukkunut ja syönyt hyvin. En ole miettinyt oikeastaan mitään, paitsi elämän tarkoitusta San Franciscon puistossa, jossa myös keksin sen, joten olen rentoutunut päivä päivältä enemmän. Vastineeksi ei ole hämmästyttyvää kyllä tullut lainkaan matkaväsymystä, joten olen nyt aivan rento. Olen lörtsy. Lomalla on hienoa! http://www.youtube.com/watch?v=92GEqgbXE_I

Reissussa on kyllä rähjäännytty, joten saapuminen tänne Omni-hotelliin tuntui Toby Peters kohtaukselta: Päällä likaiset, ryppyiset farkut ja college aavikon hiekkaa ja maanteiden hyönteisiä keränneessä autossa. Vastassa viimeisen päälle trimmatut puvut sekä henkilökunnalla että asiakkailla ja hieno aula. Autoa pitää kyllä kehua! Tällä hetkellä takana on 2600km josta suuri osa kertyi alueilla, joissa ei ollut kännyverkkoa ja pieni osa todella huonokuntoisella tiellä Grand Canyonille ja
äärimmäisen kuumissa oloissa Death Valleyssa. Lisäksi auton pohjasta on vuotanut nestettä Santa Barbarasta lähtien, mutta ainoa varoitusvalo on ollut tämän päiväinen vähäinen bentsiini. Jos auto kestää vielä huomisen matkan lentokentälle, niin se ansaitsee kaikki kehut. Ajaminen on muuten jostain syystä tuntunut kivoimmalta Losissa, sen ruuhkaisissa ja paikoitellen melko monimutkaisissa liittymissä.

Matkalla on nähnyt niin paljon, että uusiin hienoihin paikkoihin on tullut ns. buffetilmiö eli kun samalle lautaselle kerää tarpeeksi herkkua, niin se mössöytyy. Aivot ovat kuitenkin siitä hieno vekotin, etteivät kokemukset tule jäämään mössöksi ja jo nyt matkan alkupään paikkoja ajattelee matkamuistoina. Hienoimmilta kokemuksilta tällä hetkellä tuntuvat aikajärjestyksessä saapuminen Death Valleysta ensimmäiseen pieneen keidaskaupunkiin, sen raikas ilma, ja siellä syöminen ja tankkaaminen; Alcatraz, Resedan motelli, joka oli matkan halvin; Universalin terminaattori sekä Venice Beachin koriskentät.

Järjestys.

Share your thoughts, post a comment.

(required)
(required)

Note: HTML is allowed. Your email address will never be published.

Subscribe to comments